Salarakas uutisia

Kummasti salaa voi tapailla toista, vaikka vuosia. Mahdotonta vaimon saada selville. Siksi on turhaa ruveta mustasukkaiseksi, kun ei voi tietää ja kaikki ei mene vieraisiin kuitenkaan. Itse olen ekaa kertaa elämässä tavannut varattua miestä. Hän käy työmatkoilla täällä päin välillä ja kyllä me niin lyhyissäkin väleissä ennätetään tapaamaan tavalla tai toisella, että ei vaimo saa millään kiinni.

Itse en seurustele ja kun olen aiemmin seurustellut, en ole koskaan halunnut ketään muuta samaan aikaan. Nyt olen kolmekymppinen, sinkkuna edelleen, joten koska tämä mies yritti todenteolla tulla elämääni, enpä pannut vastaan. Nyt ollaan pantu aina silloin tällöin parin viikon välein jo reilut kaksi vuotta.

Suupielet on hymyssä – minulla on enemmän. En ole koskaan ajatellut, että mies eroaisi ja saisin hänet. Mä ajattelen, että kiva, kun mies välillä käy kylässä, kun se tuntuu niin hyvältä. En osaa edes ajatella, että meistä tulisi koskaan pari. Mies on kivan ja kiltin oloinen perheenisä. Tiedän hänen koko nimen ja osoitteen, mutta ei tulisi mieleenkään hänen vaimolleen ilmoittaa. Turhaan rikkoisin kenties riittävän hyvän parisuhteen.